Olen Anne Moilanen, aussiharrastaja Särkisalosta, joka sijaitsee n. 40 km päässä Salosta ja 80 km päässä Turusta. Perheeseemme kuuluu minun lisäkseni mieheni sekä kaksi poikaamme, jotka tosin ovat jo ”lentäneet pesästä”. Ensimmäinen aussini Retu (s. 1996) saapui meille ns. rescue-koirana, ja Retun myötä innostuin rodusta. Eikä mennyt kauaakaan, kun talossamme tepasteli jo toinenkin aussi, Vilma – elämäni aussi, joka tutustutti minut koiranäyttelyihin ja sitä kautta myös kasvatustyön saloihin. Tällä hetkellä meillä on kotona vain yksi aussi, joka elää normaalia perhekoiran elämää (Toto -09). Lisäksi omistan muutaman sijoituskoiran, jotka asuvat omissa perheissään lemmikkeinä.
Harrastan koirieni kanssa lähinnä koiranäyttelyitä, joita tuleekin kierrettyä suhteellisen aktiivisesti myös ulkomaita myöten. Omat kotikoirani saavat nauttia pitkistä metsälenkeistä päivittäin ja Särkisalon metsissä niillä riittääkin ihmeteltävää. Lisäksi ne työllistävät itse itseään kotipihallamme, mm. sisiliskoja ja muita pieniä ötököitä metsästellen.
Kasvatan pienimuotoisesti australianterriereitä, ihan kotioloissa. Pentueemme ovat tarkoin harkittuja ja pitkään suunniteltuja. Tavoitteenani on terve, hyväluontoinen, aussimainen aussi, joka tuo iloa perheensä elämään joka päivä vuosien varrella. Rikastutan linjojani tuomalla säännöllisesti ulkomailta ”uutta verta”. Tähän mennessä olen tuonut koiria Australiasta, USA:sta ja Virosta. Meiltä on lähtenyt pentuja kotimaan lisäksi myös USA:han ja naapurimaihin Viroon ja Venäjälle, sekä Hollantiin. Yhteistyö esimerkiksi USA:sta ja Virosta tuomieni koirien kasvattajan kanssa on ollut antoisaa ja meistä on tullut hyvät ystävät – seuraan aktiivisesti tuontikoirieni sukulaisten edesottamuksia ”rapakon takana” ja olen nähnyt näitä koiria myös paikan päällä, mikä on jatkojalostuksen kannalta hyvinkin hyödyllistä, pelkkä sukutaulu kun ei kerro kaikkea. Vaikka ”uutta verta” tuleekin linjoihini säännöllisesti, pyrin pysymään haluamassani tyypissä joka yhdistelmällä; ihanneaussini on vankka, pieni terrieri, joka on täynnä elämäniloa.
|
Vilman (Flashstyle's Jovial Girl) jälkeläisryhmä oli Best In Show erkkarissa 2008!
|